"Mulla on motivaatio tällä hetkellä niin korkealla että tarvitsen vain pieniä potkuja lisäämään vauhtia ja apuja niin tästä alkaa matka kohti mun pitkäaikaista haavetta.
Yksi päivä tässä tajusin kuinka rakastankaan tätä lajia ja mun kuuluu alkaa treenaamaan kovemmin ja säännöllisesti kaikkien selätettyjen ongelmien jälkeen.
Kaipaan takaisin kisoihin ja leireille, kaipaan sitä iloa minkä saan reenin tai kisan jälkeen varsinkin jos suoritus on mennyt hyvin.
Kaipaan myös kisakavereitani ja sitä jännitystä ennen starttia sekä kaikkea lähdön ja maalin väliltä. Sitä "rääkkäystä".
Rakastan laittaa itseni äärirajoille ja katsoa mihin minusta on, rakastan sitä tunnetta kun ei luovuteta ja lopulta onnistutaan asiassa!
'Älä luovuta" onkin ollut mottoni oikeastaan koko elämäni ajan. Läheiset ja kaverini tietävät kyllä! Haha
Olen aina tullut maaliin asti kisoissa, en ole ikinä keskeyttänyt, myös kerran viestikisoissa tulin maaliin murtuneella sormella ja katkenneella suksella.
Kaipaan takaisin kisoihin ja leireille, kaipaan sitä iloa minkä saan reenin tai kisan jälkeen varsinkin jos suoritus on mennyt hyvin.
Kaipaan myös kisakavereitani ja sitä jännitystä ennen starttia sekä kaikkea lähdön ja maalin väliltä. Sitä "rääkkäystä".
Rakastan laittaa itseni äärirajoille ja katsoa mihin minusta on, rakastan sitä tunnetta kun ei luovuteta ja lopulta onnistutaan asiassa!
'Älä luovuta" onkin ollut mottoni oikeastaan koko elämäni ajan. Läheiset ja kaverini tietävät kyllä! Haha
Olen aina tullut maaliin asti kisoissa, en ole ikinä keskeyttänyt, myös kerran viestikisoissa tulin maaliin murtuneella sormella ja katkenneella suksella.
Tässä saattoi tulla esille että laji jota rakastan on hiihto.
Yksi tärkeä apu minulta puuttuu, nimittäin valmentaja. Olen haikaillut valkkua jo supersuper pitkään. Täälläpäin niitä tuntuu olevan liian vähän. Ja se vaikuttaa myös että asun eri kaupungissa kuin missä opiskelen. No, etsintä jatkuu vielä..
Mulla on nykyisin myös sivulaji. Alotin tänä kesänä jalkapallon lähiseurassa, naisten joukkueessa. Meillä on parikertaa viikossa treenejä ja joskus turnauksia/harkkapelejä.
Rakastan nykyisin käydä salilla aivan kamalasti! Siitä on tullu mun toinen koti. Mut tästä mulle tuleekin pulma, miten yhdistän hiihdon jossa tarvitaan kestävyyttä ja saliharrastukset jossa kasvatetaan lihasta yhteen?
Tästä pitäs vielä selvitä ilman valmentajaa.
Tästä pitäs vielä selvitä ilman valmentajaa.
Tätä hommaa oon kumminki selvitelly jo puoltoista vuotta, puoltoista eikä oikeeta ratkasuu.. Oon jutellu monien kanssa homman nimestä mut ei tuloksia.
Elän kuitenki vaan kerran ja sillon pitää tehä sitä mikä tekee onnelliseks. Ja oon yrittäny elää sen mukaa mikä tuntuu hyvälle. En pakota itteeni lähtemään lenkille jos enemmän tekee sillon mieli lähtee salille.
Mua on ruennu kiinnostamaan fitness enemmän ja enemmän, entiedä onko musta ikinä semmoseen mutta oon aina halunnu laittaa itteeni koetukselle ja näyttää kaikille et mä kyllä pystyn siihen.
En kuitenkaan halua luopua hiihdosta vielä sillä viimetalvikin meni kuntouttaessa selkää ja motivaation etsimisessä uudelleen.
En kuitenkaan halua luopua hiihdosta vielä sillä viimetalvikin meni kuntouttaessa selkää ja motivaation etsimisessä uudelleen.
Toivon et löydän sellassen kompromissin jossa voin yhdistää nää molemmat lajit ja ne hyödyntää toisiaan."
Apua löysin tän kyseisen tekstin minkä luit äsken, istuessani bussissa ja hymyilin kun luin sen, asiat ovat nyt toisin! Tekstin kirjoittamisesta kului useampi kuukausi ja sain kovalla työllä avustettua itseni hiihtoleirille. Itse leiristä on nyt 2 viikkoa ja olen matkalla lappiin viikon hiihtoreissulle. Elämä helpottaa kummasti kun asiat saa järjestykseen ja tietää mitä haluaa.
(Mä vihaan internetyheysongelmia ja sitä jos tekstit ei tallennu. Taas kerran kirjoitin tekstin ja se ei ole tallentanut vaikka tallennan aina satamiljoonaa kertaa ennenkuin meen mihinkään.. voi pyhäjysäys sentään.)
Koitan muistaa ja tiivistää tähän nyt kaiken mitä hetki sitten kirjoitin vähän tarkemmin selitettynä. Olen siis tällähetkellä matkalla Lappiin Saariselälle, me mennään sinne siis hiihtämään. Olen ainut nuori, mutta se ei mun menoa haittaa, jotenkin on "terapeuttista" olla välillä aikuisten kanssa/yksin ja keskittyä vain reenaamiseen ja joihinkin satunnaisiin reeni/koulusuunnitelmiin.. Ja toivottavasti mun selkä kestää tällä kertaa matkassa mukana, sillä 2 vuotta sitten samaisella reissulla se ei kestänyt ja siitähän se alamäki alkoi..
Selitin myös edellisessä tekstissä valmentajasta ja hiihdonomaisten reenien puuttumisesta eli sali kiinnosti enemmän, no mutta nyt on kaikke toisin, mun motivaatio on 100/5 ja kehitystä tapahtuu, tai no se nähdään vasta kisoissa mutta alan silti huomata jo kehitystä. Leirillä jolle pääsin tapahtui jotain aiavn huippua, yks valmentajista otti mun äitiin ja muhun yhteyttä ja hän haluais alkaa valmentaa mua! Ei vielä olla pläänätty mitään koska matkustan ympäri maailmaa mutta toivottavasti pian. Ihanaa.
Mistä mun motivaatio sit tuli? Mullon super vahvat tunteet ja yks päivä katoin hiihtoja missä hiihti tuttuja.. Mulla valu vaan kyyneleet pitkin mun poskia, ikävöin mun lajia suuresti. Tästä on aikaa useampi kuukausi mut muistan sen niin elävästi. Oikeestaan sen päivän voin virallisesti kirjata mun "uusi alku" päiväksi, Haluan hiihtää ja haluan kehittyä, haluan olla hyvä ja jos mä jotain päätän niin se kestää. Vain motivaation pitää löytyä ja se on sit siinä, puoliksi tehty homma. Tässä syksyllä tuli sit TOP-jakso eli työssoppimisjakso ja mä työskentelin mun kotiseudulla joten pääsin hiihtämään ja reenaamaan hyvin kestävyyttä hyvissä maastoissa aina töitten jälkeen. Tää ruokki vielä lisää mun motivaatiota. Vaikken ikinä oo ollu oman ikäluokan huippu niin silti voin tulevaisuudessa alkaa pärjäämään vaikka olenkin jo 17, sitä ei kuitenkaan tehdä noin vain. Se vaatii useamman vuoden ja monet treenitunnit ja tekniikkaharjoittelut sekä monet tuhannet treenitunnit, valmentajan, erilaiset kehonhuollot, hyvät ruoat sekä unet ja muutenkin sen että elämä on kunnossa, Ei stressaantuneena voi saada huipputuloksia..
Vaikka olenkin hiihtänyt ihan pienestä asti, veikkaan, että aloitin 3-luokalla, eli olen siis harrastanut hiihtoseurassa hiihtoa n. 9-vuotta mutta ennen sitä taitoluistelin ja matkan varrellla harrastanut vaikka sun mitä lajia. Noihin 9 vuoteen mahtuu vaikka sunmitä tarinaa, huhhuh.
Mun motivaatio tuli pikkuhiljaa, ajattelemalla, kokeilemalla, katsomalla eli elämisellä. En kyllä tieä jos motivaatiota ei olisi tullut, olisinko salilla reenaamassa hauista ja ojentajia ja tähtäämässä jonnekkin kisoihin, vai olisiko päälajina jalkapallo? Vai mitä lienekkään olisin tekemässä, mutta se on varmaa etten olisi jättänyt urheilua pois.
Ikinä en ole lopettanut hiihtoa kun sen kerran aloitin, olen vain etsinyt itseni takaisin raiteille aina vain uudestaan ja kokeillut erilaisia lajeja. Taistelin itseni kanssa etten luovu hiihdosta sillä rakastin sitä niin paljon ettei se ikinä onnistunut ja rakastan yhä. Nyt olen siinä pisteessä että olen löytänyt hiihdon ykköslajiksi ja se on laji jossa tahdon tulla menestyneeksi.
Mistä mun motivaatio sit tuli? Mullon super vahvat tunteet ja yks päivä katoin hiihtoja missä hiihti tuttuja.. Mulla valu vaan kyyneleet pitkin mun poskia, ikävöin mun lajia suuresti. Tästä on aikaa useampi kuukausi mut muistan sen niin elävästi. Oikeestaan sen päivän voin virallisesti kirjata mun "uusi alku" päiväksi, Haluan hiihtää ja haluan kehittyä, haluan olla hyvä ja jos mä jotain päätän niin se kestää. Vain motivaation pitää löytyä ja se on sit siinä, puoliksi tehty homma. Tässä syksyllä tuli sit TOP-jakso eli työssoppimisjakso ja mä työskentelin mun kotiseudulla joten pääsin hiihtämään ja reenaamaan hyvin kestävyyttä hyvissä maastoissa aina töitten jälkeen. Tää ruokki vielä lisää mun motivaatiota. Vaikken ikinä oo ollu oman ikäluokan huippu niin silti voin tulevaisuudessa alkaa pärjäämään vaikka olenkin jo 17, sitä ei kuitenkaan tehdä noin vain. Se vaatii useamman vuoden ja monet treenitunnit ja tekniikkaharjoittelut sekä monet tuhannet treenitunnit, valmentajan, erilaiset kehonhuollot, hyvät ruoat sekä unet ja muutenkin sen että elämä on kunnossa, Ei stressaantuneena voi saada huipputuloksia..
Vaikka olenkin hiihtänyt ihan pienestä asti, veikkaan, että aloitin 3-luokalla, eli olen siis harrastanut hiihtoseurassa hiihtoa n. 9-vuotta mutta ennen sitä taitoluistelin ja matkan varrellla harrastanut vaikka sun mitä lajia. Noihin 9 vuoteen mahtuu vaikka sunmitä tarinaa, huhhuh.
Mun motivaatio tuli pikkuhiljaa, ajattelemalla, kokeilemalla, katsomalla eli elämisellä. En kyllä tieä jos motivaatiota ei olisi tullut, olisinko salilla reenaamassa hauista ja ojentajia ja tähtäämässä jonnekkin kisoihin, vai olisiko päälajina jalkapallo? Vai mitä lienekkään olisin tekemässä, mutta se on varmaa etten olisi jättänyt urheilua pois.
Ikinä en ole lopettanut hiihtoa kun sen kerran aloitin, olen vain etsinyt itseni takaisin raiteille aina vain uudestaan ja kokeillut erilaisia lajeja. Taistelin itseni kanssa etten luovu hiihdosta sillä rakastin sitä niin paljon ettei se ikinä onnistunut ja rakastan yhä. Nyt olen siinä pisteessä että olen löytänyt hiihdon ykköslajiksi ja se on laji jossa tahdon tulla menestyneeksi.
KIITOS!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti