sunnuntai 24. syyskuuta 2017

PAKOTETTU TAPPAMAAN

Mun sanat ei riitä kuvaamaan sitä raivoa joka mulla on tällähetkellä ihmisiä kohtaan. Mun ajatukset ei pukeudu sanoiksi ja ymmärykseni ei riitä, toivon että jokin muukin ajattelisi samoin. Käsittämätöntä. Tästä aiheesta riittäisi kerrottavaa moneksi päiväksi mutta koitin tiivistää tekstiä jota sain ulos.

Kaikki varmaan on kuullut kaikenlaisista pommi-ja murhaiskuista jotka on tapahtunu eri puolilla maailmaa.
Mikä on ihmisten motivaatio tappaa toisia ihmisiä? Mikä saa sen raivon aikaan?
Mulla ei oikeesti vaan riitä sanoja kertomaan mitä ajattelen.
Olin messussa ja siellä oli 19 vuotiast nuori tyttö joka oli saanut hikiseen viikon loman pakkoarmeijasta omassa maassaan. Se kosketti suuresti että joka ikinen menee armeijaan siellä halusi tai ei. Kesken messun mulle tuli niin surullinen olo että silmäni kostuivat ja vihaa kerääntyi niin paljon että sitä ei saa enää sanoiksi. Toiset eivät saa päättää elämänsä suuntaa vaan joutuvat menemään toisten sääntöjen mukaan. Kaikki menevät armeijaan opettelemaan taistelemista ja aseiden eli tappamisvälineiden käyttöä. Pienestä pitäen sinut kasvatetaan ase kädessä ja viha sydämessä.


Maailmassa taistellaan omien mielipiteiden takia. Vain oma mielipide on se ainoa oikea. Jokaisen pitäisi ajatella niinkuin sinä. Ei se ei mene niin.
Maailmassa on niin monta ihmistä ja jokaisella saa olla oma ajattelutyyli. Kaikki ei ajattele ja tee samoja päätöksiä kuin sinä. Se on vain hyväksyttävä.
Joka ikinen meistä on erilainen persoona ja se ei oikeuta tappamaan niitä sinusta poikkeavia ihmisiä!

Nykyisin ajatellaan vain omaa napaa ja sitä että maailma menee juuri niinkuin itse tahtoo, vaikka siihen pitäisikin käyttää väkivaltaa.
Mietippä jos kaikista erimielisyyksistä tulisi uhreja? Maailmassa vähenisi ihmiset aivan hurjasti jo muutaman päivän aikana.. Kaikki ei vain aina mene sen oman mielen mukaan ja tämä on opittava kantapään kautta. Se on elämää.

Ihmiset jotka tappavat toisiian ovat luultavasti heikkoja eivätkä kestä sitä että joku on erilainen itsensä kanssa. He haluavat mahdollisimman nopeasti henkilöstä eroon ja helpoin ja nopein ratkaisu siihen on henkilön poistaminen maalimasta tavalla tai toisella.
Asioita olisi, no vaikempaa ja hitaampaa selvitellä puhumalla.
Ihmisten on nykyisin vain niin vaikea avata suunsa ja antaa kaiken tulla, heti aletaan tositoimiin aseiden kanssa. Ihmiset menevät korkeimman riman ali jotta pääsisivät helpommalla.
No tietysti, minäkin tahtoisin päästä asioista kaikista helpoimmalla tavalla mutta se ei vain aina mene niin. Yleensä ongelmiin joutumisesta voi syyttää vain itseään ja silloin on katsottava peiliin. Jotkin asiat ratkeavat helposti mutta jotkin kuten esimerkiksi toisten ihmisten mielipiteiden muuttaminen on jo vaikeampaa.

Tätä tekstiä voi lukea monesta eri näkökulmasta. Minun tai kenenkään muunkaan on vaikea taivutella "pahoja" ihmisiä pois heidän pahuudestaan, koska eihän toisten mielipiteitä voida muuttaa. Heidän mielestään saattaa olla oikein tappaa ihmisiä jos he eivät tee niinkuin käsketään.

Uskonto on iso asia miksi maalimassa taistellaan. Annetaan jokaisella olla omat uskontonsa ja annetaan ihmisten uskoa mihin he haluavat. Tottakai omaa uskontoaan saa mainostaa eteenpäin, mutta kenenkään ei pitäisi alkaa tappamaan eriuskontoon kuuluvia ihmisiä. Se on surullista että aseistetut voittavat aina väittelyn.

Mun mielestä maailma on menossa suurelta osin huonompaan suuntaan. Kaikki muuttuu, no se on ihan hyväksyttävää että kun mennään tulevaisuuteen niin maailma muuttuu, mutta nyt se on menossa väärään suuntaan. Entiedä mitä pitäisi korjata ja tehdä että tulevaisuudesta tulisi parempi mutta ainakin kaikki maiden välinen riitely voisi loppua.

Mä toivon että tulevaisuus ei ole vain sotaa ja väkivaltaa, köyhyyttä sekä tasa-arvottomuutta, vaan mä toivon että maailmaan asettuisi rauha ja jokaisella olis oikeus nauttia elämästään täysillä!

Vaikka moni asia maailmassa on nykyisin todella huonosti, niin on hyvääkin vielä jäljellä ja paljon.
Nauti elämästäsi täysillä ja keskity hyvään sillä sinä todella elät vain kerran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti