torstai 11. lokakuuta 2018

WE'RE FROM FINLAND

Good evening!
Neljä viikkoa alkaa olla Kyproksella nyt takana. Eli viikon yli puoliväli!
Mikä on homman nimi? Miksi olen täällä, mitä teen, kuinka kauan olen?

Tanhuvaaran urheiluopistossa olevilla opiskelijoilla on ollut mahdollista hakea työharjoitteluun ulkomaille. Oppilaita on käynyt harjoitteluissa ainakin Italiassa, Espanjassa, Kanarialla ja Kyproksella. Tällä hetkellä olen siis Kyproksella, Pafos nimisessä kaupungissa ja matkan kesto on kuusi viikkoa.
Harjoitteluun ulkomaille lähtemiseen täytyi sitä itse haluta ja olla valmis kokemaan uutta sekä ottamaan uusia haasteita vastaan.
Tavoitteeni tälle matkalle oli että oppisin puhumaan englantia, sillä en ikinä ole ollut kielissä mikään vahva..
(Sekä tietysti ruskettua!)

Työpaikka jossa olemme on Pafos Garden -hotelli, oikein hienon näköinen ja kotoisan oloinen lomapaikka. Täällä kuulumme animation-tiimiin. Animation-tiimin tarkoitus on pitää hotellin vieraille mukavia ja yhdessätekemisen aktiviteetteja kuten vesijumppaa, vesipooloa, tikanheittoa, pingistä, jousiammuntaa sekä aamuvenyttelyjä ja petankia.
Lisäksi hotellilla on lapsille sopiva leikkipaikka Kids Club, minä ja matkakumppanini Maari pidämme yleensä Kids Clubia. Hirveästi lapsia ei ole näkynyt mutta jos joskus joku pieni lapsonen eksyy sinne niin mahtavaa!

Meillä on aina 13-15 tauko jolloin ehdimme tehdä aina jotain pientä kuten ottaa aurinkoa tai käydä kahvilassa juomassa päiväsumpit. Sitten suuntaamme taas kello kolme Kids Clubin pariin.

Iltaisin meillä on, kyllä teemme melkein kokopäivä työtä. Iltaisin on siis minidisco, tanssimme hauskoja lapsille sopivia tansseja lavalla ja kaikki hotellin vieraat saavat ihastella eri maiden biiseihin tehdyistä tansseista. Sen jälkeen meillä on aina bingo jossa voi voittaa käteistä ja shampanjaa! Bingo jälkeen tapahtuu aina jotain erilaista, joku ilta on karaokea, tanssimista, Elvis Presley, tulishow, irlantilaista tanssia ja joku ilta on tietovisa koskien jotain aihetta.

Näiden mukaan päivämme kulkevat joka päivä samalla kaavalla. Aamulla 10-13, 15-17 ja sitten vielä 20-23.
Keskiviikko on meidän Day Off eli ihana vapaapäivä! Viikko sitten olimme vapaalla ja käytimme sen päivän Pafoksen Water parkissa. Tämän viikon keskiviikkona lähdimme Maarin kanssa tyttöjen reissulle pääkaupunki Nicosiaan. Aivan huikea reissu! 

Tää matka on siis nyt jo yli puolivälissä, aika on menny no suht nopeasti lukuunottamatta ensimmäistä viikkoa joka tuntui ikuisuudelta.. Olen oppinut englantia jo aika hyvin ja olen saanut rusketusta!

Tässä pari kuvaa täältä!